JUUTILAISET TULEE!
31.10.2020 // 14:00
Juutilaisten sukuseura perustetaan Pyhäinpäivänä 31.10.2020 klo 14:00 InHunt Group Oy:n tiloissa Vantaalla. Juutilaiset ovat olleet kautta aikain omien polkujen kulkijoita emmekä halua tehdä siinä poikkeusta nytkään. Tehdään sukuseurastamme jotakin muuta kuin mitä sukuseuroilta on perinteisesti osattu odottaa. Tule mukaan vaikuttamaan äläkä anna ikäsi olla este. Tervetuloa mukaan perustamiskokoukseen joko paikan päälle tai etänä Teams-sovelluksen kautta! Jäsenhaku avataan marraskuun aikana tällä samalla sivulla ja uutiskirjeen tilaamalla pysyt jatkossa ajan tasalla sukuseuran toiminnasta.
Yhteistä uutta luomassa
Suomen historia tuntee suuren joukon Juutilaisia ja heidän jälkeläisiään, mutta heitä eli meitä kaikkia yhdistävä sukuseura on puuttunut. Ryhtiliike tapahtuu syksyisenä Pyhäinpäivänä 31.10.2020 kun kokoonnumme perustamaan sukuseuraa ja samalla kunnioittamaan omia juuriamme ja menneitä sukupolvia. Tapahtuman päämääränä on sukuseuran perustaminen ja ensimmäisen hallituksen valitseminen.
Sosiaalinen puoli, tutustuminen ja verkottuminen ovat merkittävä osa sukutoimintaa. Valittu hallitus alkaa valmistella sukukokousta ajankohtaan jolloin olosuhteet sen sallivat, mahdollisesti vuoden parin päähän. Muu sukuseuran toiminta käynnistyy kun seuran rutiinit on saatu rullaamaan.
Paikalle InHunt Group Oy:n tiloihin Vantaalle (Äyritie 12C, Forte) mahtuu parikymmentä henkilöä ja korona-tilanteesta johtuen läsnäolijoiden lopullisesta määrästä päätetään lähempänä ajankohtaa. Osallistuminen etänä on sen sijaan mahdollista kaikille jotka lähettävät sähköpostiosoitteensa ilmoittautumisen yhteydessä. Teams-sovelluksen kautta läsnäolokutsun lähettäminen vaatii sähköpostiosoitteen.
Ilmoittaudu samalla myös ehdolle hallitukseen! Mitä monipuolisemman joukon saamme kasaan, sen paremman sukuseuran saamme aikaiseksi!
Lämpimästi tervetuloa mukaan aloittamaan ja luomaan yhteistä uutta meidän Juutilaisten historiassa!!
Toivottaa valmisteluryhmä,
Anssi Juutilainen, Juho Juutilainen, Kari Juutilainen ja Pia Leal (os. Juutilainen)
KYSYMYKSIÄ?
sukuseura@juutilainen.fi // 0440550711
SINUN TARINASI
Tarinan merkitys kasvaa vuosi vuodelta niin henkilökohtaisella kuin työelämän saralla. Mitä tarinaa sinä olet osana? Tule kasvattamaan omaa ja meidän yhteistä tarinapääomaa.
IDENTITEETTISI
Kuka sinä olet? Mistä sinä tulet? Mitkä ovat juuresi? Miksi olet sellainen kuin olet? Sukuseura on sitä varten että osaisit ehkä vastata näihin kysymyksiin tulevaisuudessa nykyistä paremmin.
"ME JUUTILAISET"
Meille ihmisille on luontainen tarve saada kuulua ryhmään, osaksi jotakin itseään suurempaan, johonkin joka yhdistää. Yhteisö voi parhaimmillaan tarjota merkitystä ja tarkoitusta.
VERKOTTUMINEN
Meidän Juutilaisten joukkoon mahtuu valtavasti osaamista, ammattitaitoa ja elämän kokemusta! Aika mahtava joukko ihmisiä ympärilläsi, ja kaiken lisäksi vielä sukulaisiasikin!
VAIKUTTAMINEN
Tule vaikuttamaan meidän Juutilaisten yhteisen ja oman tarinasi muotoutumiseen 2020-luvulla tulemalla mukaan sukuseuran luottamustehtäviin ja/tai hallitukseen.