Tarinani alkoi siitä, kun synnyin Mikkelin keskussairaalassa 11.6.1977 kello 11.07 aamupäivällä. Elämäni ensimmäiset kaksikymmentä vuotta vietin Mikkelissä. Ala-asteen kävin Tuppuralan ala-asteella, josta siirryin yläasteelle Mikkelin Yhteiskouluun. Siellä suoritin myöskin lukion oppimäärän ja kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 1996. Kesällä -96 olikin sitten minun vuoroni astua armeijan riveihin Savon Prikaatiin Karkialammelle. Siellä vietin elämäni tähän mennessä kahdeksan pisintä kuukautta. Selviydyttyäni kansalaisvelvollisuudestani muutin vuoden 1997 syksyllä Lappeenrantaan opiskelemaan tietotekniikkaa Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen siirryin kesällä työelämään ICL:n Helsingin toimipisteeseen ohjelmistosuunnittelijaksi. Töitä riitti nousukaudesta johtuen juuri niin paljon kuin niitä vaan jaksoi tehdä, joten pesti jatkui myös talvien ajan osa-aikaisena Lappeenrannasta käsin.

Harrastuksia olen vuosien mittaan kokeillut melko laajalti, mutta tietokoneiden kanssa olen aina pärjännyt varsin mainiosti. Myös lukeminen on ollut lähellä sydäntäni ja kirjastojen valikoimiin olen tutustunut melko perusteellisesti. Urheilullisempaa puolta harrastuksistani edustavat Taekwondo, sulkapallo, pyöräily (varsinkin kesäisin) ja rullaluistelu. Laskettelua ehdin myöskin harrastaa aikoinaan yli kymmenen vuotta, minkä jälkeen vaihdoin lumilautailuun muutamaksi vuodeksi. Ajan ja rahan puutteen vuoksi harrastus kuitenkin lopahti armeijan aikana. Mutta tilaisuuden salliessa ryntään kyllä edelleenkin rinteeseen epäröimättä. Short Trackiä eli kaukalopikaluistelua ehdin kokeilla kolmen vuoden ajan lukion ohella onnistuen kalastamaan muutaman SM-mitalin.

Uudenvuoden aattona vuoden 1998 viimeisinä tunteina tapasin sitten elämäni naisen, Elisan, Mikkelissä ollessani kaveriporukan kanssa Tornimäellä (hiihtokeskus) pulkkamäkeä laskemassa. Siitä elämäni muuttuikin kertaheitolla. Niinpä siinä sitten kävikin, että heinäkuun 31. päivä 1999 kosin Elisaa. Vastausta ei tarvinnut odottaa pitkään ja häitämme vietettiin joulukuun 18. päivänä vuonna 1999.

Ensimmäiset pari vuotta asustelimme Mikkelissä yhteisessä kodissamme. Tosin osa ajastani meni edelleen Lappeenrannassa opintojen merkeissä. Sattuneesta syystä viikot tuppasivat edelleen kulumaan enemmän Mikkelissä kuin Lappeenrannassa, jossa sain käytyä keskimäärin pari kolme päivää viikossa. Opinnot etenivät kuitenkin yllättävän mukavasti. Helmikuussa 2001 teimme sitten ratkaisun vaihtaa yhteisen kotipaikkakuntamme Lappeenrantaan, kun Elisan opinnot olivat jo sen verran hyvällä mallilla, ettei pakollista paikallaoloa enää juurikaan ollut.

Helmikuussa 2001 tein myös ratkaisun vaihtaa työnantajaa. Ajankohta oli otollinen, sillä olin opinnoissani juuri siinä vaiheessa, että oli diplomityön aloittamisen aika. Siirryinkin Lappeenrannan teknillisen yliopiston palkkalistoille. Valmistuin diplomi-insinööriksi joulukuussa 2001, mutta jatkoin opintojani edelleen tähtäimenä tekniikan tohtorin tutkinto. Jatko-opintojen ohessa työskentelin LTY:llä tutkijana, projektipäällikkönä, assistenttina ja opettajana aina tilanteen mukaan. Siinä sivussa kiinnostuin opettamisesta ja laajensin työnkuvaani Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun suuntaan ja kävin siellä pitämässä tunteja koko ajan enenevässä määrin. Parin vuoden kuluttua vietin siellä yhtä paljon aikaani kuin yliopistolla.

Keväällä 2008 huomasimme Mikkelissä käydessämme Länsi-Savossa ilmoituksen, että Mikkelin ammattikorkeakoulu hakee vakituiseen virkaan tietotekniikan lehtoria. Mietimme pitkään, mitä tehdä, koska nyt tarjolla olisi vakituinen pesti paikassa, jonka tiesimme olevan työilmapiiriltään hyvä (tunsimme ko. osastolla työskenteleviä henkilöitä ennestään). Pitkän empimisen jälkeen päätin hakea paikkaa ja haastattelujen jälkeen tulin valituksi. Empimisen syynä oli se, että olimme ehtineet rakentaa Lappeenrantaan talon ja asettua "pysyvästi" sijoillemme. Niinhän siinä sitten kävi, että muutimme syksyllä 2009 Mikkeliin, johon nyt olemme asettumassa pysyvästi - toivottavasti onnistuu tällä kertaa.